Kissa tuli takaisin taloon…

Kerroin aiemmin kissastamme Shebasta. Sheban kotiutuminen on luettavissa täältä.

Meillä kävi Sheban kanssa niin ikävästi, että saimme puolisoni kanssa molemmat todella kiusallisen ihottuman kissastamme. Asia selvisi, kun kävin lääkärissä näyttämässä tulehtunutta korvaani. Vaimoni Nadja kävi ikään kuin ohimennen samalla reissulla näyttämässä ihotautilääkärille eri puolelle kehoon tulleita laikkuja. Lääkärin ensimmäinen kysymys oli: ”onko teillä kissa?” Kyllä on.” Onko kissa mahdollisesti kadulta?” Kyllä on…

Oire oli kissasta tarttunut sieni-infektio. Nyt tiedämme, että tämä on Egyptissä katukissoilla hyvin yleinen. Paikallisilla ihmisillä lienee parempi vastustuskyky tähän, kuin meillä härmäläisillä. Lääkäri määräsi jykevän lääkekuurin, johon kuului pillerit, kaksi erilaista voidetta sekä desinfiointisuihkeet.

Otimme lääkekuurit ja käytimme Sheban eläinlääkärillä. Kissalle määrättiin oma lääkitys, jota toki noudatimme. Muutaman viikon kuluttua oireet eivät kuitenkaan lakanneet. Enoni on ihotautien tohtori, joten soitin hänelle Suomeen. Hänen ohje oli, että hankkisimme Sheballe uuden kodin.

Päätös kissasta luopumisesta oli todella raskas. Olimme käyneet toisinaan läheisessä ravintolassa shishalla ja kahvilla. Ravintola on tavallaan beduiiniteltta, jossa on sohvat ja tyynyt asiakkaille. Tässä kahvilassa asusteli likimain Sheban ikäinen valkoinen kissa nimeltään Lucy. Kahvilan tarjoilija oli pelastanut Lucyn kadulta aivan pienenä. Hän lupautui, että pitäisi kissastamme huolta.

Silmät kosteana veimme Sheban tähän kahvilaan. Ensimmäisen päivän vietimme Sheban kanssa totuttelemassa uuteen ympäristöön ja uuteen kissakaveriin. Aluksi Sheballa ja Lucyllä oli toki pientä nahinaa keskenään. Tämä kuuluu tietysti kissojen luonteeseen. Päivä päivältä kisumme tottui uuteen kotiinsa ja kävimme joka päivä ruokkimassa molemmat kissat. Shebasta ja Lucystä tuli parhaat kaverit.

Noin viikko sitten erinäisistä syistä johtuen emme päässeet moneen päivään tervehtimään kissoja. Tänään sitten lähdimme ruokapurkin kanssa teltalle. Sheba tuli meitä tervehtimään kolmella jalalla ontuen! Välittömästi selvisi, että hänen oikeassa etutassussa oli ranne murtunut. Tassu oli vääntynyt aivan luonnottomaan asentoon.

Kisu oli selkeästi tuskissaan, mutta rauhoittui kun otimme hänet syliimme. Päätimme välittömästi, että viemme kissan lääkäriin ja otamme hänet ainakin toistaiseksi takaisin kotiimme. Tämä silläkin uhalla, että infektio uusiutuu meissä. Laitoimme Sheban kuljetushäkkiin, jonka olimme jättäneet kahvilanpitäjille. Eläinlääkäri, joka oli aikaisemmin lääkinnyt kissaamme, avaa vastaanottonsa vasta klo 19 illalla. Eli muutama todella pitkä tunti piti kotona viettää kärsivän kisun kanssa ja rauhoitella häntä sylissä. Ruokahalu ainakin oli kohdillaan, koska puoli purkkia kissanruokaa ja iso määrä keitettyä kanan rintaleikettä meni hetkessä.

Vihdoin kello läheni seitsemää ja soitimme vakituiselle taksinkuljettajallemme. Kissa takaisin kuljetushäkkiin ja mittarilla kohti Sekalan kaupunginosaa. Eläinlääkärillä jouduimme hetken odottamaan, kunnes pääsimme vastaanotolle. Diagnoosi oli nopeasti tehty. Oikea ”käsi” oli olkavarresta sijoiltaan ja tassusta ranne murtunut.

Eläinlääkäri sai avustajansa kanssa olkavarren palautettua likimain paikalleen. Tämä tosin oli Sheballe todella tuskaisa toimenpide, koska maukuminen oli sydäntä särkevää ja kakatkin tulivat pitkin pöytää. Tohtori sitoi etujalan siten, että olkavarsi pysyy kohdallaan ja ranne on tuettu jonkinlaisella idealsiteellä. Eläinlääkäri arveli, että jotakin raskasta on kaatunut Sheban päälle ja hän on siinä vammautunut.

Kotiin päästyämme veimme kisun ensimmäiseksi hiekkalaatikolle asioille. Hän oli selkeästi ahdistunut ja harmissaan siitä, että ei voinut kuopia hiekkaa kissoille ominaiseen siistiin tapaan. No totta kai autoin hiekan kaivamisessa ja peittelyssä. Eläinlääkäriltä tullessa kävin ostamassa kaupasta Sheballe tuoretta kanan maksaa ja meille ainekset kunnon hodareihin. Emme olleet muistaneet syödä koko päivänä.

Nyt Sheba on nukkunut kuljetuslaatikossaan ja olen asetellut hänen tassunsa luontevaan asentoon kymmeniä kertoja. Välillä hänen tekee mieli lähteä tutkimaan taas tuttuja paikkoja, mutta ohje oli, että ei pitäisi antaa hänen kävellä. Ja yöksi pitää lukita häkkiin, jotta ei tule öisiä vaelluksia jalka väärässä asennossa.

Tätä kirjoittaessa kisu nukkuu rauhallisesti ja seuraavaksi menen parvekkeelle polttamaan vesipiipullisen omenan makuista shishaa. Yö menee varmasti valvoessa. Tulevaisuus kissamme kanssa on ”hieman” hakusessa. Mikäli ei löydy mitään lääkitystä jolla saamme infektion pidettyä meistä loitolla, niin joudumme luovuttamaan Sheban uudestaan johonkin hyvään kotiin. Ulkokissaksi ravintolaan hänestä tuskin enää on. Ja jotenkin meni luotto kissan huolehtimiseen, koska sekä Sheba, että Lucy olivat todella nälkäisiä, kun tänään menimme sinne. En lähde ketään toki syyttelemään, mutta hieman huono maku jäi tästä sijaisperheestä.

Kaikilla tarinoilla kaiketi pitäisi olla jokin opetus. Tämä tarina ei todellakaan ole vielä loppu. Mielessäni on pyörinyt ajatuksia, että teimmekö oikein, kun otimme kotiimme orvon katukissan? Olimmeko itsekkäitä, kun (vastentahtoisesti) luovuimme kissasta saatuamme infektion? Tällä hetkellä olen kuitenkin sitä mieltä, että emme ole tehneet mitään väärää. Ehkä olemme hyväntahtoisia hölmöjä, mutta sitten olemme. Ehkä Sheba olisi pärjännyt kadullakin tuhansien muiden Hurghadan kissojen tavoin. Ehkä, eikä ei…