Muista aina, liikenteessä…

Kun tulin ensimmäisen kerran Hurghadaan viime keväänä, niin liikenne oli kukaties suurin kulttuurishokki. Autoja kulkee siellä täällä ja välillä jopa vastaantulijan kaistalla. Etuajo-oikeus tuntuu olevan sillä, joka painaa pisimpään torvea. Ja torvi soi ihan joka paikassa. Jalankulkijana on syytä olla varuillaan. Autot ja muut kulkineet eivät ihan helposti hidasta tai väistä jalankulkijan tullessa tielle. Liikenteessä on monenmoista kalustoa. Sini-oransseja takseja, aaseja, kameleita ja moottoripyöriä kahdella kolmella tai neljällä pyörällä. Ja nelipyöräinen moottoripyörä ei siis ole mönkijä vaan vekotin jossa on moottoripyörän eturunko ja takana kolme pyörää, joista laitimmaiset ovat ikään kuin apupyöriä. Laitan kuvan jossain vaiheessa. Vanhana mobilistina olen kiinnittänyt huomiota mielenkiintoisiin vanhempiin autoihin. Fiat 128 reinkarnaatioita on joka korttelissa. Lisäksi löytyy Chevyn Caprice Classicia, vanhoja Mersuja, Bemareita sekä Austineita ja muuta brittikalustoa 50-luvulta. Näistä klassikoista ja myös tuning hirmuista kerron joskus tarkemmin kuvien kanssa. Autoja on vuokrattavana, mutta jos menetät hermosi kehä kolmosen iltapäiväruuhkassa, niin se on vielä pientä. Fiksuinta on käyttää taksia. 15-20 punnalla pääsee kaupungin sisällä ihan minne vain. Toki kuljettavat koittavat saada suurempaa maksua, mutta ehkä ei kannata maksaa liikaa, ellei sitten saa erityisen hyvää palvelua. Kymmenen puntaa on ihan hyvä tippi. Kaupungin sydän on Sekalan Moskeijalta alkava Sheraton street. Ihmisiä ja vilskettä on mukavasti. Ravintoloita ja kauppoja löytyy vieri vierestä. Sisäänheittäjät ja kaupustelijat ovat aktiivisesti tarjoamassa palveluitaan, mutta ei kannata moisesta hermostua. He tekevät vain työtään. Kolmannesta kaupunginosasta, eli Mamshasta löytyy tyylikkäitä kahviloita ja putiikkeja. Myös liikenne on siellä jalankulkijan kannalta turvallisempaa. Tuhannen taalan vinkki jalankulkijalle on seuraava: Kun ylität katua, niin tee se hidastetöyssyn jälkeen. Töyssyt ovat aika rajuja ja autot kyllä hidastavat niiden kohdalla. Eipä tällä kertaa sitten muuta, palataan taas pian asiaan.

Kotiruokaa

Nyt ei ole tarkoitus ruveta ruokabloggaajaksi, mutta kirjoitan nyt kuitenkin keittiön kuulumisia.

Ravintolassa on mukava käydä syömässä, mutta välillä pitää saada oikeaa kotiruokaakin. Mietiskelin marketissa, että mitä tekisin Nadjan kanssa sapuskaksi. Kanaa eri muodoissaan on tullut tehtyä useita kertoja. Ja hyvää on ollut. Ostoskärryyn tarttui mukaan herkullisen näköistä paistia, joten siitähän pitää suomalaisen tehdä karjalanpaistia.

Tässä resepti olkaa hyvät:

• -          Puolikas tai kokonainen kilo naudan tai kamelin paistilihaa.
• -          Voita paistamiseen
• -          2-3 isoa sipulia
• -          Sopivasti pippuria
• -          Suolaa varovasti
• -          Tölkillinen (0,5 l) Stella olutta

Leikkaa liha noin puolikkaan peukalon kokoisiksi paloiksi. Paista liha pannulla ruskeaksi. Lisää joukkoon pippuria. Ruskistunut liha laitetaan riittävän suureen kattilaan. Avaa olut ja juo siitä puolet. Laita loput oluesta kattilaan siten, että lihat peittyvät. Jos olut ei riitä, niin avaa toinen. Anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään tunnin. Leikkaa sipuli mieltymystesi mukaan ja lisää kattilaan. Anna kiehua vielä puoli tuntia kannen alla. Jos nestepinta laskee, niin laita lisää olutta. Tarjoile keitettyjen perunoiden kanssa.

Kuva ei oikein onnistunut, kun räpsäsin nopeasti nälissäni kännykällä.

Kissa tuli taloon

Täällä Hurghadassa tuntuu, että kaduilla on kissoja ja koiria enemmän kuin ihmisiä. Koiria kun tarkkailee, niin huomaa, että laumoilla tai yksittäisillä koirilla on erittäin tarkat reviirit. Omassa korttelissamme vahtia pitää sekarotuinen koira, joka tulee aina häntä heiluen meitä vastaan. Osa syynä tähän saattaa toki olla se, että viemme hänelle usein ruuantähteitä, jotka tuntuvat kelpaavan erittäin hyvin.

Marraskuun toisena päivänä olimme Nadjan kanssa tulossa illalliselta Sheratonilta ja huomasimme, että puskassa oli aivan pieni kissanpoikanen maukumassa nälkäänsä. Tuota kissaa katsellessa iso mieskin herkistyi ja kävin ostamassa ravintolasta tälle poikaselle purkillisen tonnikalaa. Purkillinen meni hetkessä. Hänellä ilmeisesti oli melkoisen kova nälkä. Mietimme Nadjan kanssa, että voisimmeko ottaa tämän kisun kotiimme. Olimme jo aikaisemmin harkinneet kissan ottamista, ja tämä pikkuinen otus sulatti sydämemme täydellisesti.

Pusikon vieressä sattui olemaan tyhjä pahvilaatikko ja rupesin sovittelemaan kattia boxiin. Samaan aikaan Nadja huomasi, että viereemme pysähtyi auto, josta tuli ulos siististi pukeutunut herrasmies. Nadja kysyi tältä mieheltä, että onko okei, jos otamme kissan kotiimme. Mies sanoi, että jos näin teemme, niin se on hyvin hienosti tehty. Selvisi, että tämä herra on vapaaehtoistyössä erään saksalaisen Monican pitämässä kulkukissojen- ja koirien klinikalla nimeltään Bluemoon Animal Center. Mies antoi käyntikorttinsa ja kirjoitti sen taakse oman puhelinnumeronsa ja Monican numeron. Kortista selvisi, että tämä herra on töissä lääketehdas Pfizerillä.

Kissa laatikossa pysäytimme ensimmäisen taxin ja pyysimme kuskia ajamaan kotiimme Arabian alueelle. Kissanpentu oli tietysti hyvin järkyttynyt pahvilaatikkoon joutumisesta ja muutaman sadan metrin jälkeen hän karkasi laatikosta. Kuski laittoi saman tien ikkunat kiinni ja katti löysi jonkinlaisen turvapaikan auton hattuhyllyltä Nadjan niskan takana.

Kun vihdoin pääsimme kotiin ja laskimme kisun laatikosta, niin hän oli edelleen hyvin sekaisin kaikesta tapahtuneesta ja maukui taukoamatta. Laitoimme hänelle kuppiin vettä ja lisää tonnikalaa. Molemmat kelpasivat hyvin ja kävimme nukkumaan. Unet tosin jäivät vähäiseksi, kun kissa maukui samalla kun mietimme miten uusi perheenjäsenemme mahtaa selviytyä. Hän nimittäin oli todella laiha.

Aamulla soitimme Monicalle ja kysyimme mitä pitäisi tehdä. Hän pyysi, että tulemme iltapäivällä käymään kissan kanssa, niin he tekevät tarkastuksen ja antavat matokuurin. Iltapäivää odotellessa kävimme Kauserin kaupunginosassa ostamassa eläintarvikeliikkeestä kaikenlaista tarpeellista. Ensimmäisenä tietysti kuljetushäkki. Mukaan tarttui toki myös juoma- ja ruoka-astiat, kiipeilypuu jossa on pesälaatikko, vitamiineja, käymälälaatikko hiekkoineen, muutama lelu ja pentukissojen ruokaa. Tähän kauppareissuun upposi rahaa noin 1500 puntaa.

Iltapäivällä houkuttelimme kisun kuljetushäkkiin ja rupesimme suunnistaman taksilla Monican luokse Mubarakin kaupunginosaan. Taksikuskille alue ilmeisesti oli täysin vieras, koska hän ei millään meinannut löytää perille. Puolen tunnin harhailun jälkeen soitin tälle Pfizer herralle, ja pyysin, että hän antaa online ohjeet perille. Vihdoinkin pääsimme perille ja sovimme, että kuljettaja jää odottelemaan kunnes kissan toimenpiteet on suoritettu.

Monica osoittautui hyvin sydämelliseksi ja toki eläinrakkaaksi naiseksi. Varttitunnin jälkeen pääsimme toimenpidehuoneeseen, jossa olisi tarkoitus tarkistaa kissan yleiskunto, sukupuoli ja antaa matolääkitys. No tämähän ei ollutkaan mikään pikku juttu. Kisumme näytti luonteensa ja pisti hanttiin oikein kunnolla. Kaksi miestä nahkahansikkailla oli pitämässä häntä kiinni ja yksi koitti antaa matolääkitystä suun kautta. Tästä seurasi verta vuotava haava yhden miehen käsivarteen ja hirmuinen taistelu.

Lääkitys saatiin kuitenkin annettua ja päästiin tarkistamaan sukupuoli. Tyttö tuli! Monica otti kisusta kuvat ja täytti paperit. Uusi perheenjäsenemme oli enää nimeä vailla virallinen kotikissa.

Kissan nimestä ja edesottamuksista kerron taas myöhemmin lisää. Mutta tässä on kuitenkin kuva tyttökissamme poseerauksesta.

Maassa maan tavalla

Täällä Egyptissä on liki kaikki asiat eri lailla kuin Suomessa. Alla jotain listaa.

• -          Monissa paikoissa on melko roskaista
• -          Liikenne on lähinnä kaoottinen
• -          Kaupankäyntitavat ovat, hmmm erikoiset
• -          Minareetista kuuluu rukouksia monta kertaa päivässä
• -          Ihmiset ovat tuttavallisia
• -          Ilmasto on fantastinen
• -          Jos saat oikean ystävän, niin häneen voit luottaa

Nämä ovat asioita joihin tulee tottua. Oikeastaan ainoa asia joka huolestuttaa on tuo roskaisuus. Ei siksi, että se kovasti häiritsisi minua, mutta olen huolestunut siitä, kuinka luonto selviää kaikesta muovista, lasista, metallista ynnä muusta jota lojuu epämääräisissä paikoissa.

Minä en voi muuttaa Egyptiä, minun pitää muuttaa itseäni. Siitä tuo otsikonkin vanha suomalainen sanonta.

Itse pyrin keräämään roskat pois esimerkiksi rannoilta. 

Liikenteeseen pitää tottua ja olla varovainen. 

Kaupankäyntitavat ovat täällä suomalaisen silmissä erikoiset, mutta oikeasti mitään ei ole pakko ostaa. 

Ja kun ostat, niin osta mieluiten paikallista käsityötä kuin halpaa krääsää. 

Minareettien rukoukset ovat tulleet minulle sellaisiksi joita jopa hieman odotan kuuluvaksi. Se kuulostaa oikeasti kauniilta, jos ei satu olemaan aivan megafonin vieressä. 

Ihmisten tuttavallisuus hämmentää aluksi. Ja mukana on toki usein pyrkimys kaupankäyntiin. 

Ilmasto on täällä käsittämättömän upea. Sitä ei käsitä ennen kuin tulee paikanpäälle.

Ja mikä tärkeintä. Kun löydät täällä oikean ystävän, niin hän on kuin veljesi tai siskosi. Saat neuvoja asioiden hoitamiseen, sinua kuunnellaan, ja ilot sekä surut jaetaan yhdessä. Olet aina tervetullut hänen kotiinsa. Pelaamista, nauramista uusia ihmeellisiä tarinoita.

Mikäli sinua hyvä lukija kiinnostaisi tutustua täkäläiseen elämäntapaan ja ilmastoon, niin edullisia matkoja löytyy muunmuassa täältä.

Palataan taas lähipäivinä asiaan, niin kerron teille miten kävi erään kodittoman kissan.

Surullisissa tunnelmissa

Tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa paikallisesta liikenteestä, mutta Pariisin tapahtumien jälkeen se ei tunnu ajankohtaiselta.

En oikein tiedä miten kirjoittaisin tuntemuksistani. Ironista on, että kun luin eilen illalla uutisia terrori-iskuista, niin ensimmäisenä nousi mieleen, että ovatko läheiseni Euroopassa turvassa. Euroopassa, joka on mielletty turvalliseksi paikaksi ja jonne on tullut ihmisiä hakemaan turvaa. Ilmeistä on, että näiden turvaa hakeneiden joukossa on sellaisia, joilla on fanaattisia ajatuksia. Tai sellaisia jotka ovat aivopestävissä fanatismille.

Terrorismi on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. Niin valtioiden harjoittama terrorismi, kuin äärijärjestöjen. Kaiken takana on kysymys vallasta. Valtaa voidaan hakea demokraattisesti tai aseellisesti. Meidän demokratiaa tukevien ihmisten tulee puolustaa arvojamme kovankin paikan edessä. Terrorismi ei voi olla neuvottelukumppani. Mutta samalla on muistettava, että kokonaisen uskonnon, tässä tapauksessa Islamin, ja terrorismin välille ei voida vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Olen saanut tutustua täällä Egyptissä upeisiin ihmisiin. Muslimeihin ja kristittyihin, he kaikki ovat järkyttyneitä Pariisin tapahtumista. Minulla ei ole ideoita tämän terrorismin kitkemiseksi, mutta toivon, että vallan kahvassa olevat pyrkivät tilanteen ratkaisemiseen ilman sivullisia uhreja.

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille terrorismin uhreille. Läpi historian ja kaikkialla maailmassa.

Asetutaan kodiksi

Tätä kirjoittaessa totuttelen sianlihattoman metvurstin makuun. Sopivan suolaista. Kyllä tähän tottuu.

Saavuttuamme kotiin meitä odotti karu yllätys. Asuntomme kuumavesisäiliöön menevän vesijohdon hana vuosi heti, jos siihen hieman koski. Täällä liki jokaisessa kerrostalossa on niin kutsuttu ovimies, joka vastaa lähinnä suomalaista talonmiestä. Oman ovimiehemme Nasserin liki ainoa englanninkielinen sana on money ja kaikkeen hän vastaa ystävällisesti ”yes.” Siitä huolimatta saimme miehen paikalle ja elekielellä näytimme mikä on vialla. Kännykällä kuva hanasta ja Nasserin kanssa taksilla LVI liikkeeseen. Taksinkuljettajan englanninkielen taito olikin jo parempi kuin ovimiehen, joten hän ajoi meidät paikalle toimien myös tulkkina ja avustajana kaupan tekemisessä. Hanapari maksoi 270 paikallista puntaa. Kamat kainaloon ja takaisin kotiin, jonne Nasserin hälyttämä putkimies saapui tunnin myöhässä.

Kun putkimies rupesi vaihtamaan hanoja, niin hetken päästä selvisi, että hanat ovat jo valmiiksi rikki! Tässä vaiheessa verisuoni pullisti ohimossa siihen malliin, että pelkäsin räjähtäväni. Mutta apu löytyikin läheltä. Olin rappukäytävällä vaihtanut muutaman sanan yläkerrassa asuvan paikallisen miehen kanssa, ja hän osasi englantia mainiosti. Portaat ylös ja rohkeasti ovikelloa painamaan. Tämä yläkerran Walid niminen herrasmies tuli saman tien paikalle katsomaan tilannetta. Selvisi, että rikkinäiset hanat jotka olimme ostaneet, maksoivat noin 10 kertaisesti oikean hinnan verran!

Naapurin mies selvitti sukkelasti putkimiehelle selkeät ohjeet. Hän hankkikoon meille toimivat hanat ja hintaa saa olla töineen maksimissaan 50 puntaa. Eli noin 6 euroa. Seuraavaksi Walid halusi, että menemme palauttamaan rikkinäiset hanat liikkeeseen. Kurvasimme hänen autollaan Nasser kyydissä LVI liikkeeseen, ja Walid pisti kovan ukaasin. Mikäli rahoja ei palauteta, niin hän järjestää ikävyyksiä firmalle. Ilmeisesti he luulivat naapurimme olevan poliisi, koska rahat palautettiin ilman vastalauseita.

Walid osoittautui hyvin sydämelliseksi mieheksi. Hän sanoi, että koska asumme naapurissa, niin olemme yhtä perhettä ja hän pitää puoliamme. Illaksi hän ehdotti, että lähtisimme hänen ja vaimonsa kanssa yhdessä kävelylle. Puolisoni Nadja oli hyvin otettu tästä kutsusta ja klo kahdeksaksi hän oli laittautunut illalliselle sopiviin vaatteisiin.

Nyt lähden kameran kanssa kävelylle ja tarkoitus olisi, että päivän aikana tulisi vähintään 10 kilometriä tallustettua.

Palataan taas lähipäivinä asiaan!
Edit: Videokooste päivän kävelylenkistä löytyy täältä

Saapuminen kohteeseen

Koska kirjoittaminen on minulle mieluisaa ja haluan jakaa kokemuksiani, niin päätin perustaa oman blogini. Tässä blogissa kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti tositarinoita Egyptistä.

Kävin ensimmäisen kerran täällä Hurghadassa viime keväänä. Ihastuin välittömästi paikalliseen elämäntapaan ja toki ilmastoon. Aurinkoisia päiviä täällä on vuodessa keskimäärin 360 kappaletta. Sopii minulle.

Kesällä rupesimme avovaimoni kanssa pohtimaan tänne muuttamista ja liiketoiminnan siirtämistä Egyptiin. Näistä asioista kenties myöhemmin lisää.

Tulimme lokakuun lopussa Hurghadaan Turkish Airlinella Istanbulin kautta. Lento meni niin kuin lennot nyt yleensä menevät. Ei valittamista, mutta eipä tuo suurta juhlaakaan ole. Olimme hankkineet pitkäaikaiset viisumit Egyptin suurlähetystöstä jo aikaisemmin, joten kohteeseen saavuttaessa ei tarvinnut seisoskella viisumijonossa. Olimme pakanneet mukaan kaikenlaista jota tarvitsemme, mutta jonka hankkiminen täällä on hankalaa. Niihin lukeutui muun muassa kaksi kappaletta Motonetistä ostettuja induktioliesiä. Laukkumme tarkastettiin lentokentällä ja nämä liedet herättivät suurta ihmetystä. Tullimiehen englannin taito oli vähän niin ja näin, joten elekieli käyttöön. Hetken huitomisen jälkeen mielenkiinto siirtyi kameralaukkuuni. Tai lähinnä sen sisältöön. Olin ottanut mukaan järkkärini ja siihen 4 objektiivia, salaman ja muuta asiaankuuluvaa. Tullimies kysyi ensiksi, että onko kyseessä ammattilaiskamera. Vastasin ”semi professional.”  Seuraavaksi tiedusteltiin kameran ominaisuuksia. ”Underwater?” No joo, ei mielellään veden alle. Vielä kun olin vakuutellut, että en aio myydä kameraa täällä, niin päästiin kaikkein suurimpaan ihmeeseen. Matkalaukussa nimittäin oli kaksi kappaletta mainoslahjoiksi tarkoitettua kynän näköisiä ruuvimeisseleitä. Kyseinen ontto metallinen ”kynä” ruuvataan auki yläpäästä ja sisältä löytyy erilaisia ruuvimeisselikärkiä jotka kiinnittyvät magneetilla vekottimen kärkeen. Tämä ihmeellinen työkalu sai myös tullimiehen silmiin magneettisen katseen. Kärkiä vaihdeltiin edestakaisin ja loppujen lopuksi katsoimme, että helpoimmalla pääsemme jos virkamies saa pitää toisen ”taikakynän.” Lahjontaa…?

Taksimatkan hinnaksi kentältä kotiimme saimme sovituksi 50 paikallista puntaa. Tämä otti aikaa noin 15 minuuttia, mutta pääsimme tila-autoon jossa oli toimiva ilmastointi ja kielitaitoinen kuljettaja. Tilaa tarvittiin koska mukanamme oli kaikkiaan kahdeksan erikokoista laukkua ja reppua.

Lopettelen tällä kertaa tähän, mutta jatkossa on luvassa kertomuksia vesijohdosta, naapureista, Skypestä, rantaelämästä ja kodittomasta kissasta.