Saapuminen kohteeseen

Koska kirjoittaminen on minulle mieluisaa ja haluan jakaa kokemuksiani, niin päätin perustaa oman blogini. Tässä blogissa kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti tositarinoita Egyptistä.

Kävin ensimmäisen kerran täällä Hurghadassa viime keväänä. Ihastuin välittömästi paikalliseen elämäntapaan ja toki ilmastoon. Aurinkoisia päiviä täällä on vuodessa keskimäärin 360 kappaletta. Sopii minulle.

Kesällä rupesimme avovaimoni kanssa pohtimaan tänne muuttamista ja liiketoiminnan siirtämistä Egyptiin. Näistä asioista kenties myöhemmin lisää.

Tulimme lokakuun lopussa Hurghadaan Turkish Airlinella Istanbulin kautta. Lento meni niin kuin lennot nyt yleensä menevät. Ei valittamista, mutta eipä tuo suurta juhlaakaan ole. Olimme hankkineet pitkäaikaiset viisumit Egyptin suurlähetystöstä jo aikaisemmin, joten kohteeseen saavuttaessa ei tarvinnut seisoskella viisumijonossa. Olimme pakanneet mukaan kaikenlaista jota tarvitsemme, mutta jonka hankkiminen täällä on hankalaa. Niihin lukeutui muun muassa kaksi kappaletta Motonetistä ostettuja induktioliesiä. Laukkumme tarkastettiin lentokentällä ja nämä liedet herättivät suurta ihmetystä. Tullimiehen englannin taito oli vähän niin ja näin, joten elekieli käyttöön. Hetken huitomisen jälkeen mielenkiinto siirtyi kameralaukkuuni. Tai lähinnä sen sisältöön. Olin ottanut mukaan järkkärini ja siihen 4 objektiivia, salaman ja muuta asiaankuuluvaa. Tullimies kysyi ensiksi, että onko kyseessä ammattilaiskamera. Vastasin ”semi professional.”  Seuraavaksi tiedusteltiin kameran ominaisuuksia. ”Underwater?” No joo, ei mielellään veden alle. Vielä kun olin vakuutellut, että en aio myydä kameraa täällä, niin päästiin kaikkein suurimpaan ihmeeseen. Matkalaukussa nimittäin oli kaksi kappaletta mainoslahjoiksi tarkoitettua kynän näköisiä ruuvimeisseleitä. Kyseinen ontto metallinen ”kynä” ruuvataan auki yläpäästä ja sisältä löytyy erilaisia ruuvimeisselikärkiä jotka kiinnittyvät magneetilla vekottimen kärkeen. Tämä ihmeellinen työkalu sai myös tullimiehen silmiin magneettisen katseen. Kärkiä vaihdeltiin edestakaisin ja loppujen lopuksi katsoimme, että helpoimmalla pääsemme jos virkamies saa pitää toisen ”taikakynän.” Lahjontaa…?

Taksimatkan hinnaksi kentältä kotiimme saimme sovituksi 50 paikallista puntaa. Tämä otti aikaa noin 15 minuuttia, mutta pääsimme tila-autoon jossa oli toimiva ilmastointi ja kielitaitoinen kuljettaja. Tilaa tarvittiin koska mukanamme oli kaikkiaan kahdeksan erikokoista laukkua ja reppua.

Lopettelen tällä kertaa tähän, mutta jatkossa on luvassa kertomuksia vesijohdosta, naapureista, Skypestä, rantaelämästä ja kodittomasta kissasta.